Parisen viikkoa olen jo huomannut olleeni henkisesti aika herkällä tuulella. Ei mitään niin dramaattista kuin mitä elokuvissa näkee, mutta jotain selkeää muutosta kuitenkin.
Televisio
Alan itkemään tai ainakin liikutun todella helposti telkkariohjelmista. En tietenkään ihan mistä vain, mutta esim. Hurjaa remonttia en voi enää katsoa, koska itken suurin piirtein koko jakson ajan...
Kuva |
Häät
Auta armias kun menen pohtimaan vähänkään syvällisemmin meidän hääsuunnitelmia. Jos mietin sitä minkä musiikin tahdissa olisi kiva sitten juhlapaikalle saapua, herkistyn. Jos mietin miten pyydän kaasoja kaasoiksi, herkistyn. En sentään menu-pohdinnoista herkisty. ;)
Radio
Tietyt kappaleet nostavat tunteet pintaan. Eikä niiden tarvitse olla mitään rauhallisia biisejä, riittää että tuovat jotain muistoja mieleen.
Sisustaminen
Uskokaa tai älkää, herkistyn jopa joistan omista sisustussuunnitelmista. Eikä niiden tarvitse liittyä mitenkään vauvaan, vaan riittää että keksin jotain "kivaa".
Kuva |
Kaunis ilma
Aaah... Kun tarpeeksi on ajatuksissaan ja omien pohdintojen keskellä (yleensä työmatkalla), niin jopa kaunis ilma saa mielen herkäksi.
Eli siis sopivasti osuessaan, ei se paljoa vaadi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti