tiistai 6. toukokuuta 2014

Selkäkivusta ja pyörtyilystä

Anteeksi taas yli viikon hiljaisuudesta, olen tässä viikon ajan meinannut tehdä postausta joistain meidän hankinnoista, mutta en ole saanut kuvia vieläkään otettua. Ehkä huomenna?

Nyt kuitenkin kirjoittelen vähän omista oloista. Selkäkipu on ilokseni helpottanut. Silloin tällöin kyllä vihlaisee tietyissä asennoissa ja välillä levossa pientä särkyäkin on, mutta sellainen lähes lamaannuttava kipu on onneksi hävinnyt. *koputtaa puuta* Toivotaan että kipu myös jaksaisi pysyä poissa!

Kuva

Uutta työtä on nyt kaksi päivää takana ja tästä tekstistä tutut saattavat minut tunnistaakin. Tai ei varmaan ihan jokaisella ole ollut niin "mielenkiintoinen" ensimmäinen työpäivä, kuin minulla eilen. Ensimmäinen päivä uudessa työssä, kaikki meni ihan kivasti. Kivasti kunnes noin puolen tunnin jälkeen minua alkoi ihan yht' äkkiä heikottaa, enkä edes juotavaa ehtinyt ottaa kun seuraavaksi jo löysin itseni lattialta. Pyörryin. Ensimmäistä kertaa elämässäni! Olin syönyt aamupalan noin 1½ tuntia aikaisemmin eikä minua jännittänyt, joten sinänsä en tiedä mistä se tuli. Jännityksen piikkiin sen kuitenkin työkavereille ja esimiehelle sain pistettyä ja päivä jatkui hyvin ilman ongelmia.

Kuva

Kun eilen pääsin kotiin, ei olo ollut siltikään kovin kummoinen. Vähän heikko. Söin ja söin vähän suklaatakin, niin jaksoin muutaman kotityön tehdä vielä illemmalla. Tänään aamulla tankkasin itseeni suklaarusinoita juuri ennen työvuoron alkua ja otin heti käden ulottuville Fanta-lasin josta litkin vähän väliä. En sentään pyörtynyt, mutta ei minulla aamupäivällä kovin vahvakaan olo ollut...

Äiti sitten äsken huomautti että mites on minun hemoglobiinin laita? Niin no, laskussa se on ollut vaikka vielä viime kerralla neuvolassa hyvien rajojen sisällä oltiinkin. Joten äkkiseltään ajateltuna pitäisin sitä aika vahvana vaihtoehtona tähän minun outoon ja heikkoon oloon. Verenpaine minulla on taasen ollut todella hyvä.

Huomenna soittelen terveydenhoitajalleni ja kerron nämä kuulumiset. Katsotaan miten edetään.

10 kommenttia:

  1. Itse oon aina saanu neuvolasta ohjeeks syödä vähän salmiakkia kun alkaa heikottaa. En tiä mikä siinä on mutta auttoi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, se voi olla kun sen pitäisi verenpaineeseen vaikuttaa nostavasti. :)

      Poista
  2. Voi kamala! Toivottavasti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Mun neuvolatäti sanoi, että vaikka verenpaine olisi hyvä, niin se saattaa hetkellisesti laskea alhaiseksi ja aiheuttaa pyörtymisen tai heikkoa oloa. Joten kannattaa tarkistuttaa myös se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. Okei, no tässä odottelen terkan takaisinsoittoa niin katsotaan pääsenkö käväisemään siellä.

      Poista
  3. Hui, kurjaa tuollainen. Toivottavasti olet jo paremmassa kunnossa! Oletko jo ehtinyt käymään fysioterapiassa? Vai ovatko selkäkivut loppuneet itsestään? Mulla on maanantaina neuvola ja ajattelin siellä valitella kipeää selkääni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh ainakin tällä hetkellä parempi olo, toivottavasti myös pysyy. Selkä on tosiaan helpottanut ihan "itsestään" eli siellä fysioterapiassa en ole käynyt, enkä nyt sitten menekään mikäli ei uudestaan tule tarvetta.

      Poista
  4. Heippa
    Satunnaisesti lueskelen sun blogia, kiva kun kirjoitat. Mä odotan neljättä lasta ja jokaisessa raskaudessa on puolivälin tienoilta (vähän aikaisemminkin) alkanut nämä esityisesti aamuisin tapahtuvat heikotukset/pyörrytykset. Olen huomannut, että ne tulevat mulla helpoiten, jos olen istunut paikallani pidempään esim. 20-30min. Mulla siinä ainakin verenpaineet laskee hetkellisesti todella alas ja pulssi hakkaa yli sadan. Paineet on olleet luokkaa 60/40. (töissä on verenpainemittari) Tää kohtaus menee tosi nopeasti ohi, kun ehtii mennä esim. pitkälleen niin, että saa jalat ylös. Ja tietty juo runsaasti. Verenpaineet normalisoituu nopeasti.
    Ekassa raskaudessa pääsin gynen tutkimukseen melko heti kohtauksen jälkeen ja hän vain totesi, että johtuu paineiden hetkellisesti laskusta. Ei ole vaarallista kummalleekaan (ellet nyt ehdi sitten pyörtyä niin, että lyöt esim. itsesi) Vaarallisinta on korkeat verenpaineet, ja koska sinullakin nyt on matalat, niin tuskin edes raskauden loppupuolella koskaan tulevatkaan nousemaan korkeiksi. Ei siis hätäää, mutta suosittelen kuulostelemaan omaa oloa. Jos alkaa yhtään heikottamaan, niin juo ja muuta asentoa, jos voit niin nosta jalat ylös. Mä luulen, että istuessa mun maha painaa jo noita isoja suonia ja verenvirtauskin on heikompaa. Tsemppiä! Ei hätää, sä pärjäät myös hyvin. Mulla on tullut noita aina ihan loppuraskauteen asti. Ja yleensä vain töissä, kotona niitä ei ole päässyt ikinä tulemaan. Ria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! :) Lainasin juuri eilen äidiltä verenapainemittaria ja yritän seurailla sitä. Tänäänkin aamulla oltiin melkoisen alhaisissa lukemissa 100/64. Kaipa tämän kanssa kuitenkin pärjää. :)

      Poista
    2. Just samanlaisia paineita mulla! Pärjäät sä! :) Ria

      Poista