tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ajatukset kokoon NYT!

Tänään ei ole työnteosta tullut mitään! Olen oikeastaan vain istunut tietokoneella ja tuijottanut vuorotellen näyttöä, vuorotellen ulos ikkunasta. Ajatukset heittelee nyt niin paljon... Ärsyttää kun ei tiedä johtuuko nämä tuntemukset ja muut olot clomeista vai kenties olisiko niissä jotain lupaavaa.

  • Ihan selkeästi alamahassa on aina hetkittäin nippailua ja outoa tunnetta.
  • Olen syönyt tänään ja eilen vaikka kuinka usein. Melkein koko ajan on nälkä! Nytkin vähän, vaikka söin tunti sitten grillimakkaran.
  • On vasta tiistai ja tuossa yhden aikaa meinasin ihan oikeasti nukahtaa tietokoneen näppiksen päälle. Vähän ajan päästä sitten taas piristyin.
  • Olen lopettanut kahvin juomisen ja siirtynyt teehen, eilen ja tänään ei sekään ole oikein maistunut.
  • Vessassa ravaan usein, mutta myös juon töissä paljon. En mielestäni käy normaalia useammin.
  • AI NIIN ja yksi vielä! Vilunväreitä on tullut pitkin päivää, vaikka mun työhuoneessa oli n. 26 astetta lämmintä ja suurimman osan päivästä pidin vielä oveakin kiinni.

En tee muuta kuin ajattele. Ajattelen että jos kuitenkin, jos nyt viimein. Ajattelen sitä, miten kovasti petyn jos kaikki onkin taas vain omaa mielikuvitukseni tuotetta. Ajattelen sitä, miltä minusta tuntuu jos saankin raskaustestiin kaksi viivaa. Hetkittäin jopa ajattelen, jos testaisinkin jo perjantaina...

Mietin myös sitä, kun jotkut sanovat että sen tietää kun on raskaanaa. Mutta tietääkö sen? Kaverini sanoi, että tiesi. Mutta hän tulikin onnekkaasti raskaaksi heti ensimmäisestä yrityksestä. Luulin minäkin olevani raskaana yk1, yk2, yk3... Tätä jatkui melkein vuoden.

Hetkittäin en ajattele mitään. Olen vain, pää tyhjänä. Yritä tässä sitten kasata ajatukset ja tehdä jotain järkevää! Saakutin zombie...

 
 
kp22 ja dpo9

8 kommenttia:

  1. Oi dpo9 jo. Oireilut kuulostaa hyvältä :). Kunpa nyt. <3

    VastaaPoista
  2. Mä voin kertoa, että ei sitä kyllä voi tietää onko raskaana vai ei! Mä ainakin oon sata kertaa "ollu varma" että NYT, mutta pyh oikeen! :D Sitten sillä kerralla kun oikeasti olin raskaana, ajattelin vain että mieli tekee TAAS tepposensa ja kuvittelen ihme oireita.. Tsempit sinne ja kärsivällisyyttä! Liian aikaisin ei kannata testata, aiheuttaa vain enemmän hämmennystä..

    VastaaPoista
  3. tsemppiä sulle! Meillä vuosi yritystä takana, gyne "epäili" että minulla pco.n tapaiset munasarjat..tiedä sitten mitä tarkoittaa. 4 terolut kuuria olen nyt syönyt, ja kierto on tasaantunut ainakin nyt kun terolutia syön. Nyt ensimmäine clomifen kuuri menossa, kp 9 kylläkin vasta..huomenna seuranta ultra. hullu jännitys päällä että olisiko näistä apua..:) -K

    VastaaPoista
  4. Oi, oireet kyllä kuulostaa lupaavalta. Pidän peukkuja. :) Täälläkään ei työnteosta meinaa tulla mitään, kun yrittää elätellä turhia toiveita. Huomenna aamulla ajattelin uskaltautua testaamaan, ehkä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Täällä peukut pystyssä taas siihen suuntaan! ;) Mulla kyllä alkanut tulla jo vastaan jonkin näköistä epätoivoa, nämä oireet johtuu kuitenkin vaan clomeista...

      Poista
  5. Mikset tee jo testiä? Itse tein paljon ennen kuukautisten alkopäivää testin joka näytti haalean viivan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen testin mielummin sitten vasta kun menkat on jääneet tulematta. Kuukautisten alkaminen sattuu (henkisesti) vähemmän kuin negatesti... Plus sitten se, jos siitä tuloksesta ei otakaan selvää, niin sitten olen vielä enemmän päästäni pyörällä. :D

      Poista