perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tik-tak-tok

Tällä hetkellä tämä kierto on vain odottelua, että aika kuluu. Eilen (dpo4) alamahassa oli hetken joitain pintä tuntemusta, mutta ei muuta. Ovulaatiosta on kuitenkin vielä niin vähän aikaa, etten jaksa innostua. Ei edes kannata, eihän mahdollinen hedelmöittynyt munasolu ole vielä edes kiinnittynyt.

Kiinnittymisestä tulikin mieleeni, sain keskiviikkona postissa ultrakäynnin paperit. Tämä käytöntö on mielestän tosi hyvä jo senkin takia jos ei itse muista kaikkea ja myös sen takia, että esim minun lääkäri ei ole ikinä käynnillä kertonut mitään tarkkoja mittoja. Vain "limakalvo näyttää hyvältä", mutta nyt papereista luin että se on/oli huikeat 12mm paksu! Ja googlettamalla eri keskusteluja, totesinkin että se tosiaan on aika paksu. Ilmeisesti yleisesti ihmisillä limakalvon paksuus 7-10mm luokkaa. Pitää vielä kotona vertailla edellisiin papereihin ja tarkistaa millaista paksuutta limakalvo on edellisillä käynneillä ollut.

Juhannus tuottaa minulle päänvaivaa. Se osuu kierron kannalta todella huonoon kohtaan! Ensi viikon torstaina minulla on nimittäin dpo11, joten haluaisin ehdottomasti olla juomatta. En halua testata vielä tuolloin, haluan odottaa että kuukautiset ovat oikeasti myöhässä. Eli taas saa olla keksimässä jotain "hyviä" syitä juomattomuudelleni. En kuitenkaan haluaisi juhannusta viettää yksin kotona kököttäenkään...

On mun elämä sitten niin vaikeeta! ;)

7 kommenttia:

  1. Sähän olet totta kai kuski... Eiks selitykseksi riitä että ei kiitos, ei nyt maistu? nim. hän joka ei ole ikinä käsittänyt miksi pitää perustella jos ei halua päätään sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis tota kuskinosaa oo miettinytkin. Mutta sitten jos mennään saareen, niin ei mee kuski läpi. Käytönnössä selityksesi riittä tuo "ei nyt maistu", mutta kun se ei ole mun tapaista, enkä haluaisi herättää mitään epäilyksiä. Mutta voihan se olla, että tuokin läpi menisi! :)

      Poista
    2. Itestäkin on inhottavaa että omaa juomattomuuttaan pitää selitellä ihmisille. Siis tarkoitan sitä että kun sanoo että en juo, niin sille ei tarvitsisi olla mitään perusteluita. Toivottavasti kuitenkin saat jonkun hyvän syyn keksittyä! ;)

      Poista
  2. Ehdottomasti olet juomatta jos se susta hyvältä tuntuu. Varsinaista merkitystä asialla ei taida olla, noina päivinä kiinnittynyt munasolu ei jaa sun verenkiertoa (tai miten se nyt tarkalleen menikään). Googlettele joltain järkevältä raskauden kehitykseen liittyvältä sivulta asiaa. En tietenkään siltikään suurta määrää alkoholia jois. Mutta jos tahdot olla herättämättä huomiota voit kuljeskella saman lasin/pullon kanssa kenenkään tajuamatta :)

    Hyvää juhannusta!

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Miehelle justiinsan asiasta puhuin, että olen sitten kuskina. Ihan muutenkin on kiva viettää välillä juhannus ihan selvinpäin. Toki jos en useampaan tuntii ole autonrattiin hyppäämässä, niin voihan sitä vaikka saunaoluen juoda. :)

      Poista
  3. Hienoa, että limakalvo on noin paksu! :)

    Voisitko vaan sanoa, että en ole raskaana, mutta yritätte kovasti ja siksi et halua kamalasti juoda. Luulisi ihmisten kunnioittavan sitä.
    Tai sitten juot vain muutaman saunasiiderin, koska pari juomaa ei varmasti vaikuta mihinkään. Tyhjän tölkinhän kanssa voi seilailla pidempiäkin aikoja, jos hankalaksi menee.

    Mukavaa juhannusta ja tsemppiä odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sullekin! :) Voi kun voisinkin sanoa noin, olisi juomattomuuden selittäminen huomattavasti helpomaa. Mutta kun emme halua ihmisten tietävän. :/ Tämä on meille sen verran vaikea juttu, ettei tätä halua selitellä kaikille...

      Poista