keskiviikko 28. elokuuta 2013

Kerrankin mua autettiin!

Tulinpa sitten eilen soittaneeni polille. Halusin varmistaa syönkö vielä clomeja tämän kierron, siitä kun ei ollut viimeksi lääkärin kanssa mitään puhetta.

Hoitaja oli todella avulias! Ihan eri maata kuin mitä täällä meidän paikallisella "pikkupolilla" on ollut. Tässäkin huomaa, että myös hoitajat ovat tuolla lapsettomuuspolilla ajantasalla ja hyvin asiaan perehtyneitä.

Mutta siis, hoitajan kanssa hetken aikaa pohdittiin että syönkö niitä vielä vai en. Todettiin että koska on vuorossa "vasta" neljäs clomikierto ja minulla ei ole tullut niistä mitään kovin suuria haittoja, voin ihan hyvin syödä vielä tämän kierron. Jos joudutaan laparoskopiaan, niin sekin menee joka tapauksessa ensi kiertoon. Neljä clomikiertoa on kuulemma sellainen suositus, mikä olisi hyvä syödä ja sitten voidaan siirtyä muihin hoitohin.


Hoitajan kanssa tuli puheeksi myös minun pohdinnat epikriisistä. Hän sanoi että se tosiaan tarkoitti sitä, että siellä ei ole näkynyt johtofollia (tai mitään siihen viittaavaa). Hän vielä kysyi, että olenko usein testannut ovulaatiota ja minä päivinä testien mukaan se on yleensä tapahtunut. Näistä päätellen ultrassa olisi pitänyt näkyä edes kasvava folli. Hiukan hämärä juttu, kun tämä kiertokin pysyi ihan normaalin pituisena...


Olin kokonaan jo unohtanut, että kävin edellisen lääkärikäynnin jälkeen vielä labrassakin. Minulta otettiin CA 12-5 -arvo eli munsarjojen merkkiaine. Hoitaja kysyi olenko jo kuullut tulokset, sanoin että en ole. Arvon pitäisi olla alle 35, minulla se on 45. Pieni kohoama tukee endometrioosi epäilyä. Alkaa siis olla melko varma juttu, että minulla se on...

2 kommenttia:

  1. Ohhoh! Aika paljon asioita selvisi yhden puhelun aikana.

    Onko sinlla ennen ultrissa näkynyt johtofollia? Onko mahdollista, että teillä lapsettomuuden syy on pelkästään ovuloimattomuus vai onko se ovuloimattomuus endometrioosin tekosia?

    Olen itsekin pitänyt polin hoitajista kovasti. Puheluissa huokuu sellainen 'kiireettömyys', vaikka kiire heillä välillä varmaan onkin. Mutta jotenkin hoitavat ne puhelut tosi potilasystävällisesti ja itsekin sitten kehtaa kysyä kaikki mieltä askarruttavat asiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näkynyt vajaa vuosi sitten ultrassa johtofolli ja toukokuussa oli clomien seurantaultra, jonne siis menin liian myöhään, mutta lääkäri sanoi että olisi ovulaatio tapahtunut kaikesta päätellen. Lisäksi multa on otettu vuodenvaihtessa noita verikokeita kierron kartoittamiseksi ja kaikki oli ok. Eli olikos se nyt progesteroni kun kertoo onko ovulaatio tapahtunut. Noh, oli mikä oli, mutta silloin myös ihan todistetusti olen ovuloinut.

      Poista