tiistai 27. elokuuta 2013

twenty four


Niin. Mitäpä tässä, uusi kierto lähti käyntiin mutta ei sen ihmeempää. Neljäs clomikierto, kai. Pitäisiköhän se vielä tarkistaa polilta? Siitä kun ei ollut mitään puhetta. Eilen tuli yritystä täyteen vuosi ja 11 kuukautta. Kontrolliinkin on vielä 17 päivää.

Sen plussatestin tekeminen tuntuu koko ajan aina vaan kaukaisemmalta ajatukselta. Tähän menoon vaan tottuu. Jotenkin jo unohtaa sen, mitä tässä ollaan tekemässä ja miksi. On vaan ja menee eteenpäin.

Kateus kasvaa hetkittäin uskomattoman suureksi. Sitten tulee häpeä ja suuttumus itseään kohtaan. En haluaisi olla niin kateellinen, se tuntuu väärältä. En saisi olla katellinen. On eri asia olla katellinen ja katkera jollekin tuntemattomalle, kuin jollekin kaverille tai tutulle, joka on niin täysin ansainnut lapsensa.

Tälläistä pientä tähän aamuun.

8 kommenttia:

  1. Toi muuten on jännä, miten sitä jotenkin "sopeutuu" tai turtuu tähän odotuksen odotukseen. Sitä vaan menee kierrosta toiseen, eikä oikeastaan enää odotakaan sitä positiivista testiä tai edes mahdollisuutta testata. Sitä vaan tosiaan on ja menee eteenpäin, oikeastaan muistamatta minne matkalla ollaan... tartteis ehkä taukoa tästä vaihteeks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se tuntuu jotenkin oudota. Kun siltikin edelleen haluaa sitä lasta, mutta se ns. palo tästä hommasta alkaa hiipumaan...

      Poista
  2. Hei! Olen lukenut blogiasi jonkun aikaa. Olen sinua noin 10 vuotta vanhempi ja samat asiat jo käynyt läpi. Meillä ei ole koskaan tullut tuota plussaa ja hoidotkaan eivät tuottaneet tulosta. Lapsettomuudessa yksi pahimpia asioita on kateus. Itseänsä ei kannata turruttaa tunteilla, vaan elää ne läpi. Jos asia alkaa käydä liian ahdistavaksi, niin silloin käydää keskustelemassa asioista esim. psykologin kanssa. Me olemme adoptiojonossa, mutta pikku hiljaa hyväksymme asian, että voimme myös elää loppuelämän kahdestaan. Tsemppiä teille molemmille ja toivotaan, että yritys tuottaisi tulosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen viime aikoina tuota psykologia miettinyt aina vaan enemmän ja enemmän... Paljon tsemppiä teille adoption etenemiseen! Toivottavasti teille suotaisiin lapsi kuitenkin jotain tietä.

      Poista
  3. Kovasti voimia ja jaksamista [G! <3 :(

    T. Amalia

    VastaaPoista