"Olen aina rakastanut lapsia ja hoivaamista." - Kyllä kai minäkin, mutta jostain syystä en koe sitä noin. Olen vanhin kolmesta sisaruksesta ja minulla on paljon nuorempia sekkuja, nuorempien perään ole aina katsonut ja ollut myös todella innoissani nuorimmista serkuista. Leikkinyt vauvojen kanssa jne. Olen teini-iässä ohjannut lastenharrasteryhmää ja pidin siitä kovasti.
"Minulla on ollut jo teini-iässä vauvakuume." - Minulla ei. Ehkä tästä syystä en edes usko, että jo teini-iässä ihmisellä voi olla se oikea vauvakuume. Hormoonit siellä hyrrää ja johonkin nekin on kohdennettava. Ennen vuoden 2011 kesää, en edes tiennyt miltä se vauvakuume tuntuu! Nyt tiedän liiankin hyvin.
En tiedä miten omaa äidillisyyttäni voisi kuvailla. Se on kai nostanut päätään vasta tässä viime vuosien aikana. Se, miten jotkut kuvailevat omaa äidillisyyttään jo todella nuoresta iästä lähtien, on minulle vierasta.
En osaa samaistua moniinkaan äidillisyydestä kertoviin tarinoihin tai teksteihin. Niin monet kuvaavat asiat juuri noin kun olen ylle lainauksiin pistänyt.
Tuntuu toisaalta oudolta etten koe asioita noin. Rakastan kummilapsiani, kavereiden lapsia ja lapsia noin yleensäkin. Lapset pitävät minusta ja minun on luontevaa olla lasten seurassa, mutta... Ehkä en ole nainen sieltä äidillisimmästä päästä? Vai pakotanko itseni vain ajattelemaan näin? Sekin voi olla.
Kolmen lapsen äitinä voin sanoa omasta puolestani, että äidillisyys ja äitinä oleminen ovat kaksi eri asiaa. Äidillisyys on minusta luonteenpiirre, joka voi olla jo pikkutytöillä hoivaavana ja huolehtivana piirteenä, mutta vaikka et itse koe olevasi kovin äidillinen, tai ainakaan sen 'normaalissa' merkityksessä, niin ehkä juuri sen takia sinusta tulee vielä joku päivä erinomainen äiti. Lapset tekevät äidin. Eikä se todellakaan tapahdu siinä vaiheessa, kun sen vauvan on saanut kohdusta syliin, vaan siitä se oikeastaan alkaa. Ei siinä kamalasti äidillisyyttä tarvitse miettiä, että onko sitä vai eikö ole. Se tulee siihen rinnalle sitten ajan kanssa, kun tutustuu lapseen ja uuteen elämään. Minäkin pelästyin ensimmäisen lapseni kanssa sitä, että missä se minun äidillisyys ja äitinä olemisen HIENO tunne oikein on, kun sylissä oli parkuva ja huomiotani vaativa nyytti, jonka kanssa en oikein osannut olla enkä tehdä oikein mitään. Äidillisyys oli kaukana siitä ensimmäisestä vauvavuodesta :) Ja äidillinen äiti voi olla vaikka ei kaikki menisi niin kuin vauvaa odottaessa olisi miettinyt. Minulla sellainen olo oli vasta toisen lapsen kanssa, että ehkä minä sittenkin saan nämä taaperot selviämään hengissä, vaikka en Vuoden Äiti patsasta saakkaan. Onnea kovasti yritykselle ja sitten kun oma muksu jaloissa pyörii niin huomaat kyllä, että kyllä sinustakin sitä äidillisyyttä löytyy yllin kyllin :)
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi! :) Hyvä tietää etten ole ihan päästäni vialla näiden ajatusten kanssa! :D
PoistaMinusta tuollaisten asioiden pohtiminen ja ajattelu on kyllä minusta ainakin merkki siitä, että siellä ruudun toisella puolella on kyllä kehittymässä oikein hyvä äiti, kunhan nyt sukusolut vain tajuavat tehdä yhteistyötä keskenään :) Kevään jatkoja ja pikaista plussaa tikkuun, kyllä se sieltä tulee kunhan nyt kesä aurinko ehtii vähän nousta korkeammalle ja pistämään vähän liikettä talven nuhjuisiin hormooneihin :D
PoistaKiitos, toivotaan näin! :D
Poista