perjantai 29. maaliskuuta 2013

Monenmoista

Viime päivät ovatkin olleet vähän kiireisempiä, ei ole ehtinyt kokoamaan ajtuksiaan niin että niitä olisi tekstimuotoon saanut. Mutta monenlaista on mielessä liikkunut.

Mahdollinen tiistainen soitto polille. Hyvä vai huono juttu? Hyvä siinä mielessä, että tiedossa oli lääkinnällistä apua. Huono taas siksi, että näin pitkälle en olis halunnut joutua. Kukapa haluaisi? Ajatuksia siitä, että haluaisin aukiolotutkimuksen ennen lääkkeitä. Miksi ihmeessä söisin tuhottoman kalliita lääkkeitä ilman varmuutta siitä, että putket on auki? Mutta olen melko varma, että kun tuolle lääkärille on kerran mennyt sanomaan "tuo suunnitelma sopii", niin sillä mennään vaikka mieli muuttuisi.


Kaverin vastasyntynyttäkin pitäisi tässä joku päivä käydä tervehtimässä. Ainakin kuvista päätellen hän on aivan ihana nappula! <3 Vähän ehkä jännittää, mutta uskoisin kaiken menevät ihan hyvin. Tähänkin mennessä kaikki "vauvatapaamiset" on sujuneet hyvin, niin miksi ei jatkossakin. :)


Tärpin mahdollisuus käy mielessä vähintäänkin tunnin välein. Hyvin olen saanut pidettyä itseni kiireisenä kotitöiden, kauppareissujen ja vierailujen merkeissä, joten ei ole ajattelulle jäänyt paljoa aikaa. Mitään erityisiä oireita ei ole. Maha tuntemuksetkin on aika pitkälti kadonneet.

Olen ottanut jokin aikaa sitten itselleni tatuoinnin. Se kuvaa oikeastaan kahta asiaa. Toinen on se merkitys, minkä kerron julkisesti jos joku kysyy. Toinen merkitys on syvällisempi. Epätoivon tunnetta, masentuneisuutta, surua, voimattomuutta. Jotain mikä muistuttaa minua aina siitä, mitä olen käynyt (ja tulen käymään?) läpi tämän puolentoista vuoden aikana. Samalla se auttaa jaksamaan. Muistutan itseäni, että noille tunteille ei saa antaa valtaa! Varsinkin näinä päivinä, pitää tosissaan muistuttaa itseään vilkaisemaan tuota kuvaa.


[G - kp 28, ehkä dpo 12

4 kommenttia:

  1. oih ois kiva kuulla tarkemmin minkälainen tatska, mutta sitten saattaa anonymiteetti kärsiä. :D Itse olen ihan tatuointi friikki vaikka en siltä ehkä päältä päin näytä, ja kaikilla omilla tatuoinneillanikin on jokin salainen piilomerkitys, hihih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuossa olet kyllä oikeassa että tää "anonyymiys" kyllä kärsisi. :) Se on kuitenkin sen verran erikoinen, että tuskin kovin monelta sellaista löytyy (ainakaan Suomessa). ;) Ehkä joskus tulee aika jakaa elämästämme enemmän yksityiskohtia... Mutta mun mielestä on tärkeää että tatuoinnilla on jokin merkitys joten itse koin kivaksi, että tällä (ensimmäiselläni) on niitä kaksi. :)

      Poista
  2. Varmasti monenmoista mielessä... Puolitoista vuotta on pitkä aika, siihen mahtuu paljon. Peukut on pystyssä, jos nyt olisi... <3

    Itse otin monta vuotta sitten erään tatuoinnin, silloin ilman mitään sen syvällisempää ajatusta, jotenkin se vaan miellytti mua. Nyt se on saanut aivan uuden merkityksen mun kehossa, silloin en tullut arvanneeksikaan, mitä se mulle tulisi vielä merkitsemään. Antamaan toivoa, kirjaimellisesti. Tiedän myös tasan tarkkaan millaisen tatuoinnin tulen sitten ottamaan, jos ja kun sen oman lapsen olen saanut.

    <3 Mojito

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mulla myös mielessä melko tarkkaan seuraava tatuointi, juurikin ajatellen sitten jos/kun sen lapsen saan. :)

      Poista