"Ihmiset alkoivat huomata, että perhekin on tärkeä, ei pelkästään itsensä toteuttaminen, oma ura, vapaus, rahan tekeminen jne. Alettiin puhua perhesuhteista, perheajasta, laatuajasta perheissä eli silloin syntyi perhemyönteisyyden aalto."
Uusfamilismi, ihan utopinen sana minun korvaan, mutta sillä tarkoitetaan kaikessa yksinkertaisuudessaa perhearvoja ja niiden paluuta nykymaailmaan.
Mtv3.fi kertoo tänään nettisivuillaan, kuinka perheiden lapsilukumäärät ovat kasvussa. Lapsia on yhä useammissa perheissä jo vähintään kolme tai neljä. Ennen yleinen lapsilukumäärä on ollut kaksi ja ilmeisesti tämä luku on vieläkin "johdossa".
"Sellainen ilmiö on Suomessa näkyvissä, että meillä on yhä enemmän perheitä, joissa lapsia on vähintään kolme. Samaan aikaan meillä on yhä enemmän lapsettomia pareja tai perheitä, joissa on vain yksi lapsi."
Samassa jutussa vertaillaan perheiden lapsilukumäärää alueellisesti ja ammattikunnittain. Suomessa on kuitenkin suhteellisen pienet erot sosiaaliluokkien välillä, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla syntyvyys on alhaisinta ja maaseudulla korkeampaa.
Juttu on minun mielestä tosi mielenkiintoinen, jos yhtään kiinnostaa niin kannattaa lukaista se! On hienoa kuitenkin lukea, että ihmiset eivät anna rahan vaikuttaa liikaa lapsien hankintaan ja että Suomessa syntyvyys on ollut koko 2000-luvun kasvussa.
Minä olen näköjään tässä asiassa hyvin perinteinen Suomalainen. Haluaisin kaksi lasta. Mies taas haluaisi vain yhden. Meitäkin erottaa tässä se, että minä olen kasvanut siskon ja veljen kanssa, mies taas on ainoa lapsi. En osaa (enkä halua) kuvitella millainen lapsuuteni olisi ollut ilman sisaruksiani. Toki tällä hetkellä olisin superkiitollinen ja tyytyväinen jo siitä ainokaisestakin lapsesta...
Anoppikin haluaisi (ainakin) kaksi lastenlasta ja ei ole paljoa aikaa, kun tästä ihan rennossa mielessä keskusteltiin ja mies siihen sitten heittikin "mutta eihän meillä ole varaa kahteen, sitten kun ne alkaa molemmat kinumaan mopoja ja autoja". Noh, totesinpahan tähän että niin ne minunkin "perusduunari" vanhemmat on kolmelle lapselle hankkinut mopot, ajakortit ja muut. Pitää vain osata säästää.
Montako lasta sinä haluaisit? Miksi juuri se verran?
Itsekin olen saanut varttua sisarusten kanssa, ja siitä syystä haluan ehdottomasti sen kaksi lasta. Miksei vaikka kolmekin, jos oikein pääsee innostumaan. ;) Oma äitini on minulle sanonutkin, kuinka paljon helpompaa on useamman lapsen kanssa, sillä niistä on seuraa toisilleen, eikä vanhemman tarvitse olla viihdyttämässä ainokaistaan 24/7. Useat tuntemani ainokaiset ovat myös juurikin niitä pilalle hemmoteltuja paskiaisia. :(
VastaaPoistaKatsotaan miten vaikeaa tästä lasten teosta tulee.. Mutta jos unohdetaan ne vähäks aikaa ;) Haluisin kolme lasta. Kaksi aika pienellä ikäerolla ja kolmannen iltatähden sitten vaikka 10-12 vuoden päästä. Miehelle käy kuulemma kaikki.. Yksi lapsi sillä on ennestään, joten hänen lapsilukunsa olisi 4, huh! Iltatähden aikoihin miehen lapsi olisi kuitenkim jo täysi-ikäinen :)
VastaaPoistaMeillä on toisinpäin. Mies haluaisi kolme ja minä kaksi. Tähän varmasti vaikuttaa myös se, että minulla on yksi sisarus kun taas miehellä niitä on kaksi. :) Ei se toki poissuljettu tuo kolmen lapsen mahdollisuuskaan ole, katsotaan sitten ensi vuonna miten hankalaa se raskautuminen ensinkään on...
VastaaPoistaMeillä ollaan molemmat oltu vähän sitä mieltä että jos nyt tää yksi ensin ja sitten n. kahden vuoden ikäerolla toinen ja sitten EHKÄ vielä fiiliksen mukaan kolmas. :D
VastaaPoista5 olisi mun unelma (ainakin vielä tässä vaiheessa, kun ei ole ainuttakaan :D). Lapsena haaveilin kolmesta, mutta miehellä on sisaruksia 4 kappaletta ja on ihana, kun siellä on aina juttuseuraa ja heistä ollut lapsena leikkikavereita toisilleen. Itse olen iltatähti ja näin ollen ei ollut kotona kaveria kenen kanssa leikkiä. Siis tällä hetkellä vielä tuo 5 haaveissa, mutta näillä toimitusajoilla ehtii mieli vielä moneen kertaan muuttua jo iänkin myötä :(
VastaaPoistaItse haluaisin viisi lasta, mies haluaa toistaiseksi lisää mutta ei tiedä milloin haluaa lopettaa. Lastentekointoon vaikuttaa varmaan se että niitä ei ole tupsahdellut tuosta vaan. Mulla on sisaruksia kolme+yksi vauvana kuollut, miehellä on neljä.
VastaaPoistaItse olen sitä mieltä että lapset saavat moponsa ja autonsa kustantaa pääosin itse, jonkin verran voi saada avustusta synttäri yms. lahjaksi. Itse tulen hyvä tuloisesta perheestä enkä silti ole saanut ikinä mitään ns. "ilmaiseksi" ja hyvä niin!
VastaaPoistaMutta lapsilukuun. Mullakin on vaan kasvanut toiveet kuumeilun myötä! Aluksi oltiin sulassa sovussa miehen kanssa että 2 on hyvä, mutta nyt haluan ehdottomasti 3 tai mielellään enenmmän! Ja tällä hetkellä tuntuu että ottaisin kaikki vastaan mitkä siunaantuu! (no ehkä siihen viiteen voisi lopettaa)
Mutta tosiaan, ei ne näytäkkään niin helposti siunaantuvan..