torstai 4. huhtikuuta 2013

Teknologiaa ja lääkäriaikaa

Tiistaina heti aamupäivällä soitin polille. Pyysin aikaa toukokuun alkuun, koska niin se olisi myös seuraavan kierron alussa. Jos sieltä joku resepti lähtee mukaan, niin olisi sitten jo mahdollisuus saada lääkkeet avuksi heti siihen kiertoon.

Tarkoituksena olisi kyllä vaatia sitä aukiolotutkimusta, koska mitä enemmän olen ihmisiltä kommentteja saanut, niin sitä oudommalta tuntuu että minulle ei ole sitä tehty. Ajatellen myös niin, että jos siellä onkin "putket tukossa", en välttämättä edes lääkitystä tarvitse!

Ehkä sitä ollaan 7. päivä toukokuuta taas viisampia?

~~~~

Tähtibloggaaja -finalisteille (MUISTAKAA ÄÄNESTÄÄ JA TYKÄTÄ!) tuli etuna myös kivaa pientä elektroniikkaa. Me kaikki saimme kuukaudeksi koekäyttöön Acer Iconia B1 -taulutietokoneen (eli siis tabletti). Pienistä viivästyksistä johtuen, se löytyi meidän postilaatikosta vasta tiistaina, mutta saapuipa nyt joka tapauksessa. ;) Koko ilta meni siihen tutustuessa, kuten myös eilinen ilta...


Hauska lelu se on! En ainakaan vielä koe että sitä tarvitsisin, mutta katsotaan nyt kuinka paljon siihen kiinnyn. Suht' helppokäyttöinen, näppärän kokoinen. Miinuksena se että tässä on vain Wi-Fi -mahdollisuus, mutta omasta puhelimesta voi liittää mobiiliyhteyden bluetoothin kautta (en ole vielä testannut). Videot pyörii tosi hyvin, olin oikein yllättynyt!

Hienoa on myös, että Gmail, Blogger ym Googlen palvelut toimivat todella jouhevasti yhteen tabletin kanssa. Myöskin Facebook ja Twitter ovat käteviä käyttää tällä!

Mies meni vaihtamaan minun huolella valitseman taustakuvankin toisenlaiseen... Murrr.

Pienen taistelun jälkeen, sain myös Skypen videopuhelut toimimaan.

Mies testaili laitetta eilen illalla ja pettyi nettiselaamiseen. Selaimet eivät tue Flash-playeria, joten suurin osa sivuista (varsinkaan pelisivuista) ei toimi. Toisaalta taas ilmaisia sovelluksia löytyy valtavasti!

Näyttö: 7"
Käyttöjärjestelmä: Android 4.1 Jelly Bean
USB 2.0: 1 (mini-USB)
Muistikorttipaikka: Kyllä (MicroSD - tukee 32GB asti)
Paino: 320g
SIM-korttipaikka: Ei
Kiintolevyn kapasiteetti: 8GB
Integroitu WEB-kamera: Kyllä (HD - 0,3 megapikseliä)
Kuulokeliitäntä: Kyllä

Pitänee varmaan myös mainita, että finalisteista puolet, eli viisi saa pitää tämän laitteen... Joten muistakaa nyt äänestää minua! <3

3 kommenttia:

  1. Tollanen tapletti ois kylläs aikas kätsy facebookettamiseen ja bloggailuun.. :) Voi kumpa voittaisin.... :>

    VastaaPoista
  2. Miten toi "aukiolotutkimus" tehdään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin väestöliitolla on aika hyvä selitys siitä toimenpiteestä: http://www.vaestoliitto.fi/lapsettomuusklinikka/ensikaynti/hysterosalpingosonografia/

      Poista