lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kiire synnyttämään?

Olen tätä aihetta miettinyt jo muutaman päivän ajan. Keskiviikosta asti oikeastaan. Iltalehti.fi -sivulla oli silloin juttu miehestä joka oli ajanut kiireellä vaimoaan synnyttämään ja kappas kun olikin ajanut poliisiauton ohi (Vaimoaan synnytykseen kiirehtinyt kaahasi poliisin ohi Helsingissä). Miehellä oli ollut vauhtia "parhaimillaan" 160km/h ja hän ei ollut pysähtynyt pysähtymisemerkeistä huolimatta. Hetken päästä poliisit kuitenkin olivat saaneet miehen pysäytettyä ja mies tietenkin kertoi että on viemässä vaimoaan synnyttämään, jolloin he olivat saaneet jatkaa matkaa. Tästä huolimatta miestä epäillään törkeästä liikenteenvaarantamisesta.


Kuitenkin monet (lähes kaikki?) miehet selviävät varoituksella jos ovat olleet sitä puolisoaan kuljettamassa synnyttämään ja tuleekin sitten ajaneeksi ylinopeutta. Mutta missä kohtaa se vielä on oikein? Ei synnyttäminen kutenkaan tee siitää kaahamisesta yhtään sen turvallisempaa. Missä kohtaa pitäisi soittaa ambulanssi jos kerran on kiire? Ja se tässä Iltalehden jutussa suuresti ihmetyttää, miksi tuo mies ei ollut heti pysähtynt? Ihan kuin ne poliisit eivät olisi häntä heti päästäneet jatkamaan matkaa!


Onhan tämä hyvä vielä täältä "huudella" kun ei kokemusta ole, mutta kyllä itseäkin hieman huolettaa tuo edessä oleva(?) 60 kilometrin matka synnytyssairaalaan. Mikä ei edes ole sieltä pisimmästä päästä! On tästä aiheesta joskus tuon miehenkin kanssa tullut puhuttua, että missä se raja menee. Missä kohtaa pitäisi soittaa ambulanssi, mtta vaikea sitä on näin etukäteen tietää. Ja vaikka mies kuinka vakuuttelee, että pystyy tuon matkan ajamaan tarvittaessa todella nopeasti, en sitten tiedä kuinka fiksua on riskeerata kaikkien kolmen henki kun voisi soittaa lanssinkin hakemaan.

Iltalehden lukijoilta on julkaistu myös tosi värikkäitä tarinoita: Hurjat synnytystarinat: "Poika syntyi sairaalan oven eteen" Jos olet parhaillaan raskaana, niin ehkä voit jättää tämän linkin välistä. ;)

Kuva

8 kommenttia:

  1. Mulla on matkaa sairaalaan ehkä 6 minuuttia. Ja yhden supistuksen kerkesin autossa saada matkalla sairaalaan ja ihan kamalaa se oli vaikkei tilanne ollut vielä edes päällä (eikä siis kaahattukaan). Mutta jos on oikeesti nopea synnytys luvassa niin kyllä sillon joutuu varmaan kaahaamaan ettei joudu mies itse kätilöksi. Toki mies(kin) voi tossa tilanteessa ylireagoida ja vähän turhaan "kaahata".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, hyvä pointti! Ja tuskin tulee mieleen 6 minuutin matkaa varten tilata mitään ambulanssia! :)

      Poista
  2. Ihana blogi! Uusi lukija olen. itse olen 20-v, ja mulla on 11kk ikäinen poika. Toista lasta on yritetty puolivuotta.

    Jään kyllä aivan varmasti lukijaksi. Toivon todella että teidän odotuksen odotus muuttuisi pian vauvan odotukseksi. Olet todella ihanan positiivinen teksteissäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos kovasti ja tervetuloa! :) Toittavasti myös teillä jo pian tärppäisi, saisitte pojalle leikkikaverin! ;)

      Poista
  3. Meiltä on noin puolen tunnin matka synnytyssairaalaan, ja ei varmaan ihan äkkiä ambulanssia tilattaisi, ellei tilanne sitten vaikuttaisi tosi kriittiseltä. Jos vaihtoehtona on mies ajamassa 160 km/h tai ambulanssi samalla nopeudella, niin taidanpa kuitenkin kallistua siihen ambulanssiin. ;)

    VastaaPoista
  4. Hih, piti tulla nyt heti jättämään jälki ;) Meiltä olis onneksi lyhyehköt matkat itseasiassa kaikkiin pk-seudun synnytyssairaaloihin, joten ei pitäis olla sitten ongelmaa tän asian suhteen, jos ja kun ajankohtaiseksi tulisi...

    <3 Mojito

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuo on hyvä puoli kun asuu pk-seudulla! :) Ei ole ainakaan pitkä matka synnärille. ;) Kiva kun tulit käymään! <3

      Poista
  5. Kyllä sen tietää kun kiire on ja silloin on turha miettiä miten pitkä matka sinne synnärille on. Asutaan pk-seudulla, yön hiljaisina tunteina synnärille ajais vartissa, onneks kuitenkin mies soitti lanssin kun en pystynyt enää pukemaan automatkaa varten. Oli tosiaan ihan hyvä, vauva syntyi sinne ambulanssiin heti kotioven edessä...

    VastaaPoista