maanantai 11. maaliskuuta 2013

Paineita

Alkaa ahdistaa, enkä tiedä miksi vasta nyt. Koko ajan olen tiedostanut mitä vauvan tuloon kuuluu, mitä kaikkea pitää hankkia ja tehdä, ja kuinka paljon rahaa siihen menee. Vaikka olen asian tiedostanut, en ole tainnut sitä ihan sisäistää. Eilen iski osittainen paniikki! Meillä ei ole euroakaan rahaa säästössä, kaikki vähäisetkin säästöt on kulunut tämän työttömyyden aikana eikä kaksi työtöntä pysty mistään säästämään lisääkään.


Toki miehellä on jo uusi soppari kirjoitettuna, mutta työt alkavat vasta n. kuukauden päästä. Minä taas... No en tiedä mitä tekisin. Töitä haluaisin, mutta sepäs on helpommin sanottu kuin tehty.

Tulee paineita...
- saada töitä
- säästää rahaa
- vai kuuluisiko sitä vielä kouluttautua?


Olen minä töitä (kovastikin) viime viikkoina hakenut. Ei vain ole mistään mitään kuulunut. Toki osassa on vielä hakukin käynnissä, joten ei ihme. Eilen sitten jo paniikissa pistin hakemuksia sellaisin töihin, mihin en välttämättä "normaali tilanteessa" hakisi. Sellaisiin ihan ok paikkoihin.

Mutta kun rahaa pitäisi saada säästöön, eikä se ilman palkkaa ja työntekoa onnistu!

Vaikka kaikkea vauvalle ei tule uutena ostettua ja isovanhemmat varmasti ostelevat ja auttavat paljon, niin silti. Me haluamme tulla toimeen ihan itsekin, ettei koko aikaa tarvitse kinuta rahaa tähän ja tuohon.


Ja se, että meidän tuleva lastenhuone menee täyteen remonttiin ennen kuin sinne voi lasta sijoittaa. Siihen sisältyy seinien avaaminen ja jännityksellä odotamme mitä sieltä sisältä löytyy...

Voi kunpa vain saisin töitä pian! En ehtisi stressatakaan rahasta kaiket päivät.

6 kommenttia:

  1. Kyllä ne rahat aina saa kummasti riittämään vaikka tiukilla olisikin. :) Ei kannata liikaa murehtia. Onneksi teilläkin on ihan varmasti sellaiset vanhemmat jotka auttavat tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, kiitti! :) Ja juu, kyllä varmasti auttavat. Tiedän jos vaikka munkin äidille sanoo että "vauvalle tarvittais vaunut" niin se varmaa jo starttaa autoa lauseen puolessa välissä, että lähdetään sitten hakemaan sellaiset. :D

      Poista
    2. :D Meille kans äiti justiin eilen soitti että "niin mikäs se teidän uusi tilinumero oli jos mä vähän laittaisin teille rahaa" Voi että vaikka me ei edes oikeesti tarttettais mut kai sitä ittekin on sitten äitinä samanlainen että haluaa varmistaa että lapsella kaikki hyvin. :)

      Poista
  2. Kunpa sun ei tarttis tuntea paineita ja ahdistua noista jutuista. Vaikka tutulta kuulostaa. Meillä mies on ollut yli puoli vuotta työttömänä eikä vieläkään ole töitä näköpiirissä. Meilläkään ei ole säästössä juurikaan rahaa ja opintolainakin on maksamatta. Silti oon varma, että kyllä asiat järjestyy ja menee omalla painollaan. Minun siskokin aina lohduttaa, että sitten kun ne tavarat on saanut haalittua kasaan ennen vauvan syntymää, niin ei siihen vauva-arkeen muuten mene rahaa niin hirveästi, jos on vain yksi vauva.

    Onneksi voitte luottaa vanhempiin :). Ja kyllä sullekin vielä töitä löytyy, ihan varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä mäkin siihen uskon, että kaikki tuppaa menemään omalla painollaan. Joskus vaan tulee näitä paniikinomaisia tiloja, jolloin tuntuu ettei mikään voi onnistua vaikka kaikkensa yrittäis.

      Poista
  3. Ei varmaan lohduta yhtään mutta pieni vauva ei paljon kaipaa, kun on syli ja muutamat vaatteet ja äidin tissi niin se on siinä. Kaikki loppu on vanhempia varten. Ai niin, on ne vaipatkin ihan hyödyllisiä... Tuli huomattua kun elettiin muuton keskellä kun vauva syntyi, kaikki muu paitsi vaatteet ja pari huopaa jäi käyttämättä.

    VastaaPoista