keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Poppaskonsteja

Kävinpä tänään Lifessa ihan muissa asioissa ja samalla tulin kysyneeksi heiltä tuota Gelée Royale -valmistetta ja sen hintaa. Sitä kun olen jo jonkin aikaa harkinnut hankkivani. Hintaa tuolla 60 kapselin purkilla oli pikkuisen päälle 20€ joten se lähti myös minun matkaan.


Muutama juttu Gelée Royalesta, mikäli se on joillekin uusi tuttavuus:

- Kuningatarhyytelö on kuningatarmehiläiselle elintärkeä ravintoaine, mutta sillä on suotuisa vaikutus myös miehiin ja naisiin. Mehiläiskuningattaret eivät synny kuningattariksi, vaan ne tehdään ravitsemalla naarasmehiläisiä kuningatarhyytelöllä.

- Mehiläiskuningattaret elävät yksinomaan kuningatarhyytelön avulla, mistä johtuu niiden uskomaton koko, hedelmällisyys ja pitkäikäisyys.

- Kuningatar on ruokinnan ansiosta tavallisesti 42% suurempi kuin työmehiläiset ja ehkä eniten hämmästyttää se, että mehiläiskuningattaren elämä on 40-50 kertaa pidempi kuin työmehiläisten, vaikka ne munivat 2-1 / 2 kertaa oman painonsa verran munia joka päivä.

- Sen aminohapot ovat oikeassa muodossa ihmisiä ja eläimiä ajatellen. Se sisältää vähintään 17 aminohappoa, joista 8 on välttämättömiä ihmiselle.

- Se sisältää myös kollageenin esiastetta, joka auttaa vahvistamaan elimistön omia kollageenipitoisia kudoksia, kuten ihoa. Kollageeni on eräs vanhenemista vastaan taisteleva elementti, joka vastaa ihon nuorekkuudesta ja kimmoisuudesta, auttaa lihaksia, luustoa ja rauhasia toimimaan kunnolla.


Ja mihin se sitten auttaa? Tässä muutamia tutkimustuloksia ja muita terapeuttisia vaikutuksia, mitkä koen omalle kohdalleni tärkeiksi jutuiksi. :)

- Naisten hedelmöityskyky parani ja joidenkin hedelmöityskyky palautui vaihdevuosien jälkeen.
- Helpottaa huolestuneisuutta ja pahantuulisuutta.
- Vahvistaa ja virkistää immuunijärjestelmää.
- Virkistää vastasyntyneiden lasten kasvua, erityisesti keskosilla tai hypotrofiassa (vajaakasvuisuus).
- Nopeuttaa tulehdusten paranemista ja niihin liittyviä prosesseja.
- Maksaa suojaava ja puhdistava vaikutus.
- Fyysisen tarmokkuuden ja energisyyden lisääntyminen.
- Parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia raskauden ja menopaussin aikana.
- Vähentää väsymystä.
- Parantaa miesten hedelmällisyyttä.

Itse tietenkin (tällä hetkellä) ensisijaisesti toivon sen lisäävän omaa hedelmällisyyttäni, josko jo pikku hiljaa saataisiin raskaus alulleen. Toki myös kaikki mielialoihin ja väsymykseen liittyvät helpotukset olisi tähän kohtaan oikein tervetulleita!

Vaikka tämä olisikin vain humpuukia, ei haittaa. Minulle ainakin tuli paljon parempi mieli kun vihdoin ja viimein tätä päätin kokeilla!

Lisää tietoa täällä.

4 kommenttia:

  1. Niin eipä nuista ainakaan haittaa voi olla! Nyt vaan peukut pystyyn että auttaisivat raskautumaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitti! :) Kyllä parit tarinat oon kuullut että noista olis heti ekasta (tai sitten tokasta) kierrosta tullut raskaaks. Mutta sekin on niin tuurista kiinni kuitenkin.

      Poista