perjantai 26. huhtikuuta 2013

Perjantaipohdintaa

Perjantai. Viikonloppu edessä, auringonkin pitäisi tuolta pilvien seasta tulla vielä esiin. Pitäisi tehdä ruokaa ja siivota, pihallakin riittäisi puuhaa. Eipä ainakaan tekeminen lopu kesken. Tulin hetki sitten kotiin ja väsähdin täysin! Johtuuko sitten tuosta sateesta, en tiedä. Ehkäpä. Todella vetämätön olo.
 
 
Oikeastaan minulla on ihan hyvä fiilis tai edes neutraali. Eilen illalla ajelimme kotiin, kuu möllötti taivallaa täydellisenä. Jostain syystä se tuntui kivalta, piristävältä. Hassua sinänsä, se kuu oli siellä taivaalla myös edellis iltana ja silloin sitä katsoessa tuli jotenkin huono mieli. Sain eilen ensimmäistä kertaa Reiki-hoitoa kaukolähetyksen muodossa. Tarkoitus olisi tutustua tähän mielipiteitä jakavaan hoitomuotoon paremmin ja läheisimmin, mahdollisesti hyvin piankin...
 
 
Asiasta kukkapurkkiin. Onkohan meidä seksielämä hieman hiljentynyt? Sanoisin sitä vieläkin ihan hyväksi, mutta vähemmän sitä on kuin ennen. Omia pohdintojani vasta, pitänee ehkä tänään keskustella miehen kanssa mitä mieltä hän on.
 
Omalla kohdallani ei ainakaan ole kyse siitä, ettenkö haluaisi. Paitsi esim. nyt, kun olen kehitellyt tyhmiä oireita, niin jotenkin se vaikuttaa. Ei uskalla, vaikka tietää ettei siitä ole mitään haittaa. Monesti silti jos mies ehdottelee, niin totta kai "hyppään mukaan juttuun" oli sitten loppukierto tai ei.
 
Joskus iltaisin ei vaan jaksa ja ne ovat yleensä juuri niitä iltoja, kun meillä on ollut kavereita kylässä. Usein meidän touhuhetken ajoittuukin aamupäiviin, nykyisin. No jaa, ei kai tässä vielä ihan tuhoon tuomittujakaan olla. ;)
 
Niin kauan kun asiasta (kuin asiasta) pystyy avoimesti keskustelemaan, siihen pystyy myös rakentavasti vaikuttamaan! Näin ainakin meillä.

1 kommentti:

  1. Tuo on niin totta! Itse kehittelin myös vaikka mitä oireita, kun meille kävi yllättäen niin, että mahdollisuus raskauteen olikin olemassa. Jotenkin sitä jännitti tulosta, niin ei seksi enää kiinnostanut.

    VastaaPoista